Oli synkkä ja myrskyinen yö 1900-luvun puolessa välissä. Perämerellä seilasi laiva joka oli täynnä suolaa, kahvia, kardemummaa ja appelsiineja.
Merenkäynti oli hurjaa ja appelsiinit pyörivät pitkin ruuman lattioita. Kaikissa laivoissa on tietenkin oma tonttu, jonka tehtävä on pitää huolta kallisarvoisesta lastista, auttaa salaa laivan henkilökuntaa ja tarkkailla karikoita.
Tässäkin Hovi nimisessä laivassa oli oma tonttu, joka oli jo aivan uupunut kovasta merenkäynnistä. Tulisipa jo vihdoin maata näkyviin! Matkaa oli tehty Tukholmasta jo kolmatta viikkoa tontun laskujen mukaan.
Tonttu torkkui ja haaveili riippukeinussaan kuumasta riisipuurosta ja pehmeästä pedistä johon viimein saisi köllähtää pötköttämään.
Yhtäkkiä laivassa alkoi hälinä, huuto ja mekkala!
Tuolla on Haaparanta, vihdoinkin!
Alkoi rantautumisvalmistelut ja riemunkiljahdukset!
Vielä oli kuitenkin vaaroja edessä, meren käynti oli niin kovaa, että kapteeni pelkäsi laivan törmäävän liian kovaa rantaan. Kaikki tehtiin ja rantautuminen onnistui, vain muutamalla korjattavissa olevalla pikku reiällä. Lastia alettiin purkamaan ja laiva ankkuroitiin.
Mutta mitä sitten tapahtui!
Rannassa olevat ihmiset puhuivat ihmeellistä kieltä, ei tuo ollut ruotsia kuullutkaan!
Kapteeni oli rantautunut vahingossa Kemiin! Olikohan tässä kylässä edes majataloa?!Merimiehet olivat uupuneita, matkan jatkaminen tässä vaiheessa tuntui niin tuskaiselta.
Ihmiset maissa riemuitsivat, huitovat ja huusivat ”Hovi! Hovi! Hovi!”
Niin laivan nimi oli Hovi, mutta tonttu ymmärsi, että nämä ihmiset puhuivat ihan jostain muusta! Kylässä, tai siis kaupungissa oli samanniminen majatalo kuin laiva oli. Mikä yhteensattuma! Oli toimittava nopeasti! Tonttu kirjoitti sulkakynällään kellertävään paperiin kapteenille viestin ja livautti sen kapteenin hytin oven alta nopeasti. Lapussa luki ”Följa människor! Dom ska visa dig en stor överaskning!” (Seuraa ihmisiä, heillä on sinulle iso yllätys!)
Kapteeni lähetti laivapojan ihmisten matkaan tutkimaan kaupunkia ja pian koko laivan väki oli Merihovin pursuavan joulupöydän ympärillä nauttimassa glögiä ja maailman parasta riisipuuroa, laulu soi ja nauru ja puheensorina täytti Merihovin salin! Sattui myös niin, että majatalossa oli tilaa koko väelle, kaikille (jopa laivatontulle)löytyi oma pehmeä punkka, miten ihanaa!
Kaikki olivat onnellisia, mutta onnellisin kaikista oli laivatonttu, jonka haave riisipuurosta ja pehmeästä pedistä toteutui viimein!
Pirita Laru 22.11.2020
